Ensimmäinen oikea treeni tälle kaudelle näki päivänvalon vasta ensimmäisen kisan jälkeen :-). Olin joutunut luopumaan Motoparkin kisasta tekniikkaongelmien vuoksi ja nyt on tarkoitus kääntää kurssi nousuun Alastarolla Scandinavian Openissa. Tiistaina lähdin siis Moottoripyora.Orgin ratapäivälle Alastaro Circuitille. Jarrupalat ostin matkalta KX-Centeristä, koska halusin jälleen vakiopalat. Yamahassa on tosi hyvät palat jo vakiona ja kun ne kestävätkin melkein koko kauden, ni fiksua käyttää niitä.
Sää oli aivan mahtava. Kaksi ensimmäistä settiä kävin vain kaartelemassa vanhalla takarenkaalla. Halusin jälleen vanhan fiiliksen takaisin ja luottamuksen renkaisiin. Samalla ajoin itselleni sisään uusia ajolinjoja Las Palmasiin ja Lemminkäiseen. Alakatteisiin tuli taas tutut naarmut sen merkiksi, että kallistukset alkaa olla kohdillaan. Takarengas alkoi avauksissa hiukan luistamaan, vaikka vauhtia ei vielä ollutkaan. Nopein kierros tässä vaiheessa oli 1.25,9. Rytmin löytäminen vaatii muutaman setin ja kun ajoitukset alkaa osumaan, aika kyllä putoaa ihan itsestään.
Kolmannelle setille laitoin uuden takarenkaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun treeneissä mulla on uusi rengas alla :-). Ajoin edelleen rennosti, hyviä mutkanopeuksia ja linjoja hakien. Renkaat toimivat hienosti ja matalamman kansitiivisteen vuoksi konekin vastasi paremmin kaasuun, kuin edellisvuonna. Oli tosi hieno fiilis ajaa, vaikka keula menikin pohjaan jarruissa. Laptimer ei ottanut kuin muutaman kierroksen, nopeimman ollessa 1.24, 9.
Kiristin kierroksella keulan esijännitystä ja jarrutukset alkoivat toimimaan. Samat vanhat jarrumerkit alkoivat käymään ja parempi ajorytmikin löytymään. Edelleen ajo oli rentoa ja sitähän minä lähdin hakemaan. Sisäänmenot ei vielä oikein osuneet, mutta ensi viikolla on kaksi päivää aikaa hioa niitä lisää. Paras kierrosaika oli 1.23,8 ja ihan tyytyväinen olin. Ajoin vielä yhden setin samanlaista vauhtia. Treeni meni vihdoinkin ajamisen kannalta hyvin, vaikka jarrukahva pohjaan aina välillä painuikin. Toivottavasti ensi viikolla saadaan uusi pääjarrusylinteri ja jarruhuolet jäisivät unholaan. Pääsisi runttaamaan oikein kunnolla :-).
Kiitokset Relanderin Jukalle. Ratarengas sai hankittua minulle renkaita, kun muut kanavat pettivät, joten Alastaroon lähdetään aivan eri fiiliksillä kuin Jurvaan lähdettiin. Ja minulle on aivan sama sataako vai paistaa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti